Pitihän tämäkin nyt sitten kokea. Poikani kadotti puhelimensa parisen viikkoa sitten yhteisellä reissulla! Puhelin oli isokokoinen Googlen Nexus 6, joten ilmeisesti se oli pudonnut taskusta taksin lattialle. Ryntäsimme seuraavana päivänä tietokoneelle tutkimaan Googlen ”Paikanna puhelin” -sovelluksella puhelimen sijaintia. Vaan eipä näkynyt, eikä näkynyt edes viimeisintä sijaintia. Oliko nyt sitten käynyt niin, että poikani ei ollut kytkenyt toimintoa päälle puhelimessaan! Olisihan sen viimeisen sijainnin edes pitänyt näkyä, vaikka akku olisikin ollut lopussa.
Mikään ei ole niin kauheaa, kuin älypuhelimen kadottaminen. Sehän on kuin olisi kadottanut avaimet omaan kotiinsa tai pikemminkin avaimet omaan elämäänsä!
Tarkista, että puhelimesi tietoturvallisuus on kunnossa.
Puhelimen katoamiseen pitää valmistautua etukäteen, sillä puhelimeen on tallennettu nykyään niin paljon henkilökohtaista tietoa.
Tarkista, että puhelimesi tietoturvallisuus on kunnossa. Laita puhelimen automaattinen varmuuskopiointi päälle. Tärkeää on myös harjoitella seuraavia puhelimen etätoimintoja etukäteen.
Paikanna puhelin -toiminto
Android-puhelin
Paikanna puhelin -toiminnon avulla voit paikantaa puhelimesi. Mikäli puhelimestasi on akku loppunut, näet toiminnon avulla puhelimesi viimeisimmän sijainnin. Toiminnon avulla voit myös lukita puhelimesi, voit laittaa sen soimaan, lähettää ruudulle viestiä tai poistaa sen tiedot.
Jotta puhelimen paikantaminen toimisi, puhelimen pitää olla päällä, sen on oltava kirjautuneena Google-tiliin, sijainnin on oltava käytössä ja ”Paikanna” puhelin – toiminnon on oltava käytössä. Puhelimen on oltava näkyvissä myös Google Play:ssä.
- Google-tiliin kirjautumisen voit tarkistaa tai tehdä laitteesi ”Asetukset” -kohdasta. Avaa ”Asetukset”, valitse ”Tilit” ja sen jälkeen ”Lisää tili +”. Lisää ”Google”. Lisää tili seuraamalla ohjeita.
- Sijainti -toiminnon otat käyttöön ”Asetukset” -kohdasta. Avaa ”Asetukset”, valitse ”Suojaus ja sijainti”, valitse ”Sijainti”. Ota sijainti käyttöön.
- Paikanna puhelin -toiminnon voit tarkistaa tai laittaa päälle ”Asetukset” -kohdasta. Avaa ”Asetukset”, valitse ”Suojaus ja sijainti” (tai ”Google” ja sen jälkeen ”Tietoturva”). Valitse ”Paikanna puhelin”. Ota käyttöön ”Etäpaikanna tämä laite” ja ”Salli etälukitus ja tyhjennys”. Huom! Mallista riippuen Android-puhelimen asetukset saattavat löytyä hieman eri tavoin.
- Tarkista Google Play näkyvyys avaamalla play.google.com/settings . Valitse laite ”Näkyvyys” -kohdasta.
Tarkista nyt löytyykö puhelimesi sijainti kirjautumalla osoitteeseen android.com/find ja kirjaudu tilillesi. Jos sinulla on useita laitteita, klikkaa oikeaa laitetta näytön yläreunassa. Katso laitteen sijainti kartalla. Mikäli laite ei ole päällä, kartalla näkyy viimeisin sijainti.
Kokeile erilaisia toimintoja, jotta osaat käyttää niitä sitten myöhemminkin. Valitse toiminto: Hälytysääni (puhelin hälyttää vaikka se olisi äänetön tilassa), Lukitse (lukitsee laitteen ja vaatii pin-koodia. Voit lisätä näytölle myös palautusviestin tai puhelinnumeron). Tyhjennä (poistaa pysyvästi kaikki tiedot laitteesta, tyhjennyksen jälkeen Paikanna puhelin -toiminto ei enää toimi). Jos puhelimesi on sammunut, lukitus- ja tyhjennyskomennot suoritetaan kun puhelimesi ilmaantuu uudelleen verkkoon.
Mikäli sinulla on toinen laite esim. tabletti tai puolison laite, voit asentaa niihin ”Paikanna puhelin” -sovelluksen.
Jos oma laitteesi katoaa, kirjaudu sisään ja valitse ”Jatka käyttäjänä (oma nimesi)” tai jos kyseessä on toisen laite, valitse ”Kirjaudu sisään vieraana” ja pyydä laitteen omistajaa kirjautumaan sisään. Sovellus toimii muuten samoin kuin ylläolevassa verkko-osoitteessa.
iPhone
iPhone:ssa on vastaavanlainen Paikanna puhelin -toiminto, kuin Androidissakin. Toiminnon avulla voit paikantaa puhelimesi. Sen avulla voit lukita puhelimesi, voit laittaa sen soimaan, lähettää ruudulle viestiä tai poistaa puhelimesta tiedot.
- Avaa puhelimestasi ”Asetukset” -sovellus. Klikkaa ylimmäisenä olevaa nimeäsi.
- Valitse ”Missä on…?” ja sen jälkeen valitse ”Etsi iPhoneni”. Laita valinnat ”Etsi iPhoneni” ja ”Lähetä viimeisin sijainti” päälle.
- Jos sinua pyydetään kirjautumaan sisään, anna Apple ID:si.
- Laita myös sijaintipalvelu päälle ”Asetukset” -sovelluksesta, kohdasta ”Tietosuoja”. Klikkaa ”Sijaintipalvelut” päälle ja määrittele alla olevasta sovelluslistasta ”Missä on…?” -toiminnolle asetus ”Käytettäessä appia”.
Etsi nyt puhelimesi kirjautumalla sisään osoitteessa iCloud.com/find . Avaa Etsi iPhoneni ja valitse puhelimesi, niin näet sen sijainnin kartalla. Jos puhelin on lähistöllä, voit soittaa siinä merkkiäänen, jotta löytäisit sen. Laita ”Kadonnut tila” päälle, joka etälukitsee puhelimesi ja aloittaa puhelimen seurannan. Jos et ole käyttänyt pääsykoodia, sinua pyydetään luomaan se. Samaa pääsykoodia tarvitset myös laitteen avaamiseen. Voit myös laittaa viestin ja puhelinnumeron kadonneen puhelimen näytölle. Jos olet ottanut käyttöön Apple Payn ja lisännyt sen taakse pankki- ja luottokorttitietojasi, maksaminen otetaan pois käytöstä. Voit tyhjentää kadonneen puhelimen tiedot kohdasta ”Tyhjennä laitteen tiedot”. Huom! Kun puhelimen tiedot on tyhjennetty, et voi enää seurata puhelintasi. Jos poistat laitteen tililtäsi tyhjentämisen jälkeen, aktivointilukitus menee pois päältä ja joku muu voi käyttää puhelintasi.
Jos puhelimesi on sammunut, voit silti asettaa sen Kadonnut tilaan, lukita sen tai tyhjentää sen. Nämä toiminnot suoritetaan, kun puhelimesi on taas online -tilassa. Jos poistat puhelimen tililtäsi, kun se on sammunut, kaikki puhelimessa odottavat toiminnot peruutetaan.
Toimenpiteet kun puhelimesi on kadonnut
- Kirjaudu android.com/find tai iCloud.com/find
- Lukitse puhelimesi ja laita se Kadonnut tilaan, katso puhelimen sijainti kartalta
- Jos et löydä puhelintasi kartalta (tai sinulla ei ole ollut ”Paikanna puhelin” -toiminto päällä), vaihda tärkeimmät salasanat sekä kaikkien niiden sovellusten salasanat joita ei tarvitse puhelimessa yleensä syöttää (Apple ID:n salasana, Google, muiden sähköpostitilien, Facebook, Twitter, Instagram jne.).
- Sulje liittymäsi operaattorin avulla tai omalla käyttäjätililläsi. Liittymän sulun jälkeen sinun vastuusi sen käytöstä päättyy. Huom! tämän jälkeen puhelimen etäpaikannus ei enää toimi. Et voi myöskään enää tyhjentää puhelimen tietoja, joten jos ”Paikanna puhelin” -toiminto on ollut päällä, sinun kannattaa ehkä ensin tyhjentää tiedot puhelimesta ennen kuin suljet liittymän. Jos puhelimesi jälkeenpäin löytyykin, voit avata liittyäsi uudelleen ja palauttaa varmuuskopion pilvestä puhelimeen.
- Ilmoita kadonneesta puhelimesta viranomaisille (tarvitset IMEI-koodin) ja tee rikosilmoitus vaikkapa poliisin nettisivujen kautta. Jos toimitat kopion rikosilmoituksesta operaattorille, operaattori voi laittaa puhelimen kansainväliselle operaattorien mustalle listalle. Listalla oleva laite ei silloin toimi, vaikka siihen laitettaisiin uusi sim-kortti. Myös vakuutusyhtiötä varten tarvitset kopion rikosilmoituksesta.
Valmistaudu etukäteen puhelimen katoamiseen, sillä parhaimmallekin meistä voi niin joskus käydä!
Oletko sinä kadottanut puhelimesi ja miten olet selviytynyt siitä? Oletko joutunut paikantamaan tai peräti tyhjentämään tietosi puhelimesta?
(Päivitetty 30.6.2020)