Mobiilivarmenne sähköiseen asiointiin

Sähköinen asiointi vaatii vahvaa tunnistautumista, jotta henkilöllisyys voidaan todentaa luotettavasti ja turvallisesti. Tunnistautuminen tapahtuu usein pankkitunnusten avulla, Väestörekisterikeskuksen kansalaisvarmenteella tai teleoperaattoreiden mobiilivarmenteen avulla. Väestörekisterikeskuksen kansalaisvarmenne ei ole oikein yleistynyt, koska pankkien tunnistautumispalvelut ovat kehittyneet niin ylivoimaisiksi.

Pankkitunnisteet ovat olleet minullakin käytössä, mutta nyt kyllästyin kaivelemaan sitä pankin pahvista tunnuslukutaulukkoa käsilaukkuni syövereistä. Mielenkiintoni heräsi ja ajattelelin kokeilla mobiilivarmennetta. Mobiilivarmenteen kerrotaan olevan turvallinen ja helppokäyttöinen keino sähköiseen tunnistautumiseen ja myös allekirjoituksiin viranomaisten ja eri yritysten tarjoamissa palveluissa.

Mobiilivarmenne on turvallinen ja kätevä henkilöllisyystodistus

Mobiilivarmenne on vuonna 2017 DNA:lla maksullinen palvelu 1,99 euroa / kk (ensimmäiset 12 kk 0 euroa / kk). Samoin Elisalla, mutta Soneralla palvelu näyttäisi olevan veloitukseton.

Miten saan käyttööni mobiilivarmenteen?

Rekisteröityminen käyttäjäksi

Mobiilivarmenteen rekisteröiminen
Mobiilivarmenteen rekisteröiminen

Tuumasta toimeen siis ja aloin etsiä operaattorini mobiilivarmenteeseen liittyvää nettisivua. Puhelinliittymäni on DNA:lta, mutta mobiilivarmenteen käyttöönotto lienee hyvin samankaltainen myös muilla operaattoreilla. Etsi siis oman operaattorisi sivustolta hakusanalla mobiilivarmenne, niin löydät ohjeet mobiilivarmenteen rekisteröintiin. Mobiilivarmenteen käyttäjäksi pystyt siis rekisteröitymään suoraan operaattorin sivustolla.

Rekisteröinnissä tarvitset vain pankkitunnukset ja älypuhelimen ja normaalin puhelinliittymän – Prepaid-liittymään mobiilivarmennetta ei saa.
Rekisteröinnin yhteydessä  puhelinnumerosi myös tunnistetaan, joten pidä älypuhelimesi lähettyvillä.

Puhelu asiakaspalveluun

Tässä kohden minun rekisteröitymiseni sitten pysähtyikin, sillä tietokoneeni ruudulle ilmestyi ilmoitus: ”Harmi. Mobiilivarmenteen rekisteröinti on estetty liittymän omistajan toimesta.” Sivulla pyydettiin ottamaan yhteyttä DNA:n asiakaspalveluun. Ei muuta kuin puhelin korvalle ja kuuntelemaan jonotusmusiikkia. (miksi tätä ei voi hoitaa Omien sivujen kautta!). Jonotusmusiikki loppui ja pääsin linjalle – joka oli mykkä. Uusi puhelinsoitto ja jonotus tuotti kuitenkin vihdoin tulosta, vaikka asiakasneuvoja joutuikin selvittämään asiaa teknisestä tuesta. Kerroin, että ongelma ei varmaankaan ole uusi koska DNA:n asiakassivuilla muillakin oli ollut samanlainen virheilmoitus. Olin kuitenkin saamaai palveluun tyytyväinen, sillä asiakasneuvoja teki jotain ja sen jälkeen pääsin jatkamaan rekisteröitymistä palveluun ja puhelinnumeroni tunnistettiin.

Puhelinnumeron tunnistamisen jälkeen, sinun pitää keksiä kaksi tunnuslukua, tunnistautumisavain ja allekirjoitusavain, pituudeltaan 4-8 merkkiä. Ne voivat myös olla samat. Tunnusluvut annat puhelimellasi, joten seuraa puhelimesi ruudulla näkyviä ohjeita. Tunnusluvun (tai tunnuslukujen) lisäksi voit asettaa vielä häirinnänestokoodin, joka estää ulkopuolisten kirjautumisen puhelimellasi tai tunnistautumispyynnön lähettämisen toiseen puhelimeen.

Mobiilivarmenteen testauspalvelu

Mobiilivarmenteen testaaminen
Mobiilivarmenteen testaaminen

Mobiilivarmenteen rekisteröimisen jälkeen DNA:n sivuilla oli käytettävissä varmenteen testauspalvelu. Testasin varmennetta ja totesin palvelun toimivaksi.

Mobiilivarmenteen tunnuslukujen tallentaminen salasanasovellukseen

Testauksen jälkeen tallensin tunnusluvun ja häiriökoodin vielä 1Password -salasanasovellukseen.

Miten kirjaudun asiointipalveluun mobiilivarmenteella?

Seuraavassa näet vielä, miten kirjautuminen mobiilivarmenteella esim. Kanta.fi -palveluun (terveystiedot) tapahtuu. Kirjautumisen voit suorittaa kokonaan alusta loppuun älypuhelimellasi tai tietokoneella ja erikseen älypuhelimella tunnusluvun tallentamisen.

  1. Kirjaudu palveluun ja valitse Mobiilivarmenne.
  2. Kirjoita puhelinnumerosi ja häiriönestokoodi, jos olet sen rekisteröinnin yhteydessä määritellyt.
  3. Ruudulle ilmestyy kirjautumisen tunnus ja ohjeet.
  4. Hetken kulutua puhelimesi ruudulle ilmestyy viesti kirjautumispalvelusta. Tarkista, että viestin tunnus on sama kuin mitä kirjautumisen tunnus. Hyväksy viesti.
  5. Puhelimessasi kysytään nyt mobiilivarmisteen tunnuslukua. Anna tunnuslukusi ja hyväksy se.
  6. Palvelu näyttää henkilötietosi.
  7. Hyväksy ne, jonka jälkeen pääset palveluun.

Missä palveluissa mobiilivarmenne on käytössä?

Mobiilivarmenne on käytössä useissa viranomaispalveluissa ja yhä kasvavassa määrin kaupunkien tarjoamissa sähköisissä palveluissa. Ikävä kyllä, verohallinto ei ole ottanut mobiilivarmennetta käyttöön, vaan siellä joudut käyttämään pankkitunnistetta.

Alla esimerkkejä, joissa tunnistautuminen onnistuu mobiilivarmenteella.

  • Kela verkkoasiointi
  • Toimeentulotuen hakeminen
  • Poliisin sähköinen asiointipalvelu (passi- ja henkilökorttihakemukset, rikosilmoitus, rahankeräyslupahakemus, yksityisen turvallisuusalan kortit, turvallisuusalan elinkeinotoiminnan luvat, muut ilmoitukset ja luvat)
  • YTHS – Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö
  • Kaupungin terveys- ja sosiaalivastaanottojen ajanvaraukset
  • Yksityisten terveyskeskusten Oma terveys -palvelut
  • Kanta.fi (eReseptin uudistamispyynnöt, hoitoon liittyvät kirjaukset ja tutkimukset)
  • Kaupungin päivähoitohakemukset, ilmoittautumiset esiopetukseen
  • Kaupungin vuokra-asunnon hakeminen
  • Pankki-, rahoitus- ja vakuutuspalvelut
  • Väestörekisterikeskus omien tietojen tarkistaminen
  • Aikuisviihteen K18-palveluihin tunnistautuminen
  • Kansalaisaloite.fi
  • Venepaikan jonottaminen Turussa hoituu mobiilivarmenteella
  • Aikuisopistojen kursseille ilmoittautuminen
    jne., jne.

Joko sinulla on käytössä mobiilivarmenne?

Jakaminen on välittämistä:

Jätä kommentti